24.2.2013

OSCARIT JAKOON!

Ensi yönä Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakaa 85. kerran elokuva-alan arvostetuimmat tunnustukset - Oscar-palkinnot - menneen vuoden 2012 ohjelmistolle. Jos et ole vielä nähnyt yhtään Oscar-elokuvaa, katso alla olevasta linkistä Paperirakkautta (Paperman, kesto 7 min). Kyseessä on Disneyn perinteistä piirrosanimaatiota ja tietokoneanimaatiota saumattomasti yhdistelevä hurmaava pikku tarina, joka lienee yksi ensi yön varmimmista voittajista. Disney on jo aiemmin vapauttanut animaation vapaaseen YouTube-katseluun. Sen voi nähdä myös Kinossa ja Studiolla 3D:nä Räyhä-Ralfin edellä.



Toinen lähes varmoista voittajista on parhaan naissivuosan kategoriassa ehdolla oleva Anne Hathaway Fantinen roolistaan Les Misérablesissa. Vain ihme voi viedä häneltä palkinnon. Muut Oscarit ovatkin sitten kaikkea muuta kuin selviä tapauksia. Argo ja Lincoln ovat suurimmat ennakkosuosikit, mutta kumpikaan ei kerännyt meillä mainittavaa yleisömenstystä. Lincoln saanee kuitenkin maan historian kuvaamisen ansioistaan useammankin pystin. Myös Piin elämä, joka taas oli yllättävänkin suosittu, tulee menestymään hyvin, samoin Les Misérables ja Rakkaus. Paraikaa Kinon ja Studion ohjelmistosta löytyy kaikkiaan viisi Oscar-ehdokasta. Kaikki tärkeimmät elokuvat on nähty vuoden aikana Kouvolassakin.

Kokoa mukava porukka, varatkaa syötävää ja juotavaa Oscar-valvojaisiin ja laittakaa oma Oscar-veikkauksenne vetämään. Ohessa Kino 123:n veikkaukset muutamasta olennaisimmasta kategoriasta.

Kino 123:n tyystin epäviralliset veikkaukset :)  Tulos: 14/21

ELOKUVA: Argo
OHJAUS: Michael Haneke - Rakkaus Ang Lee
MIESPÄÄOSA: Daniel Day-Lewis – Lincoln

NAISPÄÄOSA: Jessica Chastain - Zero Dark Thirty Jennifer Lawrence
MIESSIVUOSA: Christoph Waltz - Django Unchained 
NAISSIVUOSA: Anne Hathaway – Les Misérables (esittää Kino 123 & Studio 123)
ANIMAATIOELOKUVA: Räyhä-Ralf (esittää Kino 123 & Studio 123) Urhea
ULKOMAINEN ELOKUVA: Rakkaus
ALKUPERÄINEN KÄSIKIRJOITUS: Michael Haneke – Quentin Tarantino
SOVITETTU KÄSIKIRJOITUS: Tony Kushner – Lincoln Chris Terrio
LEIKKAUS: Argo
MUSIIKKI: Piin elämä
LAULU: ‘Skyfall’ (Adele, 007 Skyfall)

LAVASTUS: Anna Karenina Lincoln
KUVAUS: Piin elämä
PUVUSTUS: Les Misérables Anna Karenina
DOKUMENTTIELOKUVA: Searching for Sugarman (esittää Studio 123)

LYHYT ANIMAATIOELOKUVA: Paperman (Räyhä-Ralfin edellä Kino 123 & Studio 123)
MASKEERAUS JA HIUKSET: Les Misérables (esittää Kino 123 & Studio 123)
ERIKOISTEHOSTEET: Piin elämä





2 kommenttia: