1.3.2013

KINOSSA JO YLI 50 000 KÄVIJÄÄ!


Kouvolan kauppakeskus Veturissa sijaitseva elokuvateatteri Kino 123 on 13.9. 2012 vietettyjen avajaistensa jälkeen kerännyt viidessä ja puolessa kuukaudessa jo yli 50 000 katsojaa. Elokuvaa Räyhä-Ralf tänään katsomaan tullut kouvolalaiskaksikko yllättyi kuullessaan, että 50 000 katsojan raja meni rikki heidän kohdallaan. Palkinnoksi he saivat ilmaiset leffaherkut ja repullisen hienoja elokuva-aiheisia tavarapalkintoja.

”Olemme hyvin iloisia siitä, että meillä käy yleisöä edelleen lähes avajaisviikkojen tahtiin. Luvassa on hyvä elokuvavuosi, joten emme pidä lainkaan mahdottomana, että Kino kerää ensimmäisen toimintavuotensa aikana muhkeat 100 000 katsojaa”, toteaa Kino 123:n teatteripäällikkö Veikko Viitanen.

Lukema asettuu oikeisiin mittasuhteisiin, kun otetaan huomioon, että esimerkiksi vuonna 2011, jolta on käytettävissä Suomen Elokuvasäätiön edelliset tilastot, Kouvolan kaikissa elokuvateattereissa kävi koko vuoden aikana yhteensä 83 259 katsojaa.

”Olemme Kino 123:n myötä onnistuneet kasvattamaan Kouvolan elokuvakäyntejä varovaisen arvion mukaan jopa 60 – 70 %. Menestys ei siis ole ensisijaisesti muilta pois vaan todellista elokuvaviihteen suosion kasvua”, toteaa Kino 123:n toimitusjohtaja Marko Hartama.

Kino 123 on lyhyen toimintansa aikana jo kahteen otteeseen päivittänyt tekniikkaansa. Sen paraatisali Kino 1 on sekä Suomen ensimmäinen kaupallinen 4K­‐sali että MGM-studioiden sertifioima HFR 3D –sali, jossa pystytään näyttämään 3D-kuvaa 48 kuvan sekuntinopeudella. Lisäksi salissa on suuri valkokangas ja moderni LED-valaistus, joten voidaan hyvällä syyllä sanoa, että Kino 123 on yksi Suomen tämän hetken edistyksellisimmistä elokuvateattereista.


Hiihtolomalla runsaasti elokuvakäyntejä

Kouvolalaiset ovat nauttineet elokuvaviihteestä ahkerasti myös hiihtolomalla. Perjantaihin 1.3. mennessä kävijöitä oli ollut lähes 3200. Koko hiihtoloman kävijämäärän odotetaan asettuvan välille 4600 – 4800.  Katsotuin elokuva on ollut kotimainen komedia 21 tapaa pilata avioliitto, seuraavaksi suosituimpina perhe-elokuvat Rölli ja kultainen avain sekä Räyhä-Ralf ja niiden lisäksi Oscar-palkittu suurmusikaali Les Misérables. Alkuvuoden tilastollinen erikoisuus on ollut, että katsojista peräti 60 % on valinnut kotimaisen elokuvan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti