27.1.2012

Kinon ensimmäinen elokuva

Arvoisa yleisö, Kino 123 esittää ensimmäisen elokuvansa

Kino 123, Iso sali

Pääosassa: Kino 123, Sali 1
Tuotanto: Kino 123 Oy, 19.12. 2011
Kesto: 36 s
Ikäraja: S (varoitus: voi aiheuttaa innostusta)
Ensi-ilta: Nyt!


Iso sali on... ISO!

26.1.2012

Tehtävä suoritettu, Samuli Edelmann!

Perjantaina 3.2. 2012 saa ensi-iltansa pitkään aikaan tiukin toimintapaketti Mission: Impossible - Ghost Protocol. Mikä mahtavinta, mukana on myös Samuli Edelmann, jolla on leffassa erittäin näkyvä rooli. Alla olevassa trailerissakin Edelmann vilahtaa pikaisesti ajassa 01:26, mutta tämä ei kerro mitään miehen näkyvyydestä itse elokuvassa. Tarinan konnista hän on ehkä kaikkein näkyvin, vaikka pääpahis onkin ruotsalainen Michael Nyqvist.


Suomalaisen elokuvan vielä viritellessä varsinaista kansainvälistä läpimurtoaan suomalainen elokuvaosaaminen näyttää kuitenkin olevan maailmalla kovassa nosteessa - toki Renny Harlinin viitoittamalla tiellä. Näyttelijäpuolelta toistaiseksi kirkkaimpana kruununa mainittakoon juuri Edelmannin tähtirooli todellisessa maailmanluokan megaelokuvassa. Lipputuloja MI4 on kerännyt maailmanlaajuisesti jo reilusti yli 500 miljoonan dollarin edestä. Ihan näinä päivinä neljäs vaarallinen tehtävä ohittaa Mission: Impossible II:n ja nousee elokuvasarjan tuottoisimmaksi osaksi. Tehtävä suoritettu, Samuli Edelmann!

Elokuvan on muuten ohjannut Brad Bird. Kyllä, sama mies, joka mainittiin jo Pixar-jutun yhteydessä. Ja kyllä, myös tästä elokuvasta löytyy A113...
Mission: Impossible - Ghost Protocol kannattaa käydä katsomassa jo ihan Samuli Edelmannin vuoksi, mutta samalla pääsee tsekkaamaan erinomaisen toimintaleffan sekä huippuvireisen Tom Cruisen, aina hauskan Simon Peggin ja kumppanit - tietysti Studio 123:ssa!
 Kino 123

PS. Mission Impossiblea odotellessa perjantaina 27.1. ensi-iltaan tulee parhaan animaatioelokuvan Oscar-ehdokas, Shrekin hengessä viihdyttävä Saapasjalkakissa ja draamannälkäisille on tarjolla taatusti polemiikkia herättävä, Margaret Thatcherista kertova Rautarouva, jonka nimiroolista Meryl Streep on oikeutetusti Oscar-ehdokkaana.
 

24.1.2012

Toinen kuva Kino 123:n työmaalta

Tässä on hieman tuoreempaa kuvaa elokuvateatterin työmaalta suurin piirtein samasta kulmasta kuvattuna kuin ensimmäinenkin kuva. Kuva on otettu Veturin harjannostajaispäivänä marraskuun lopulla 2011.


Kino 123 harjannostajaispäivänä 23.11. 2011. Nimim. "Seinät ois kivat".
Etualalle on jo hahmottumassa kahvio/lipunmyyntitiski. Taustalla näkyvät korkeat teräspalkit ovat salien 2 ja 3 seinien runkopalkkeja. Jotakuinkin siitä, mihin punertavat palkit loppuvat, alkaa sali 1 eli iso sali. Tulevan viikon aikana kannattaa käydä vilkaisemassa Kinoblogia uudemman kerran: luvassa on nimittäin erittäin mielenkiintoista kuvamateriaalia juuri isosta salista.
Kino 123

20.1.2012

Autot 2 -kisa on ratkennut!

Maanantaina päättynyt Autot 2 -kisa on ratkennut ja voittaja arvottu. Onnetar suosi Kinoblogin lukijaa nimeltä EUGEN Lahdesta. Hän saa siis omakseen hienon Autot 2 -blu-rayn erikoisversion ja vielä kaupan päälle komean Kino 123 -lippiksen. Onnittelut! Kinon tyylikkäitä army-mallisia lippiksiä saa muuten ostaa Studio 123:n lippukassalta.

Palkinto on lähetetty voittajalle.

Palkinnot: Autot 2 -blu-ray ja tyylikäs Kino 123 -lippis.

12.1.2012

Pixar pokkaa Suomen suuntaan

Disney·Pixarin Autot 2 –elokuvan näki leffateatterikierroksella lähes 253.000 suomalaista. Sen dvd:tä on myyty seitsemässä viikossa jo hulppeat 140.000 kappaletta ja blu-raytakin 15.000 kappaletta. Animaatio on siis kerännyt poikkeuksellisen muhkeat katsojaluvut. Silti harva katsoja lienee huomannut, että elokuva sisältää ilmiselvän viittauksen Suomeen. Tarinassa autot ovat kiertäneet maailmaa, joten lopputekstijakso koostuu hauskasta kokoelmasta autojen maailmaan sovitettuja matkalippuja, paikannimiä ja matkamuistoja. Mukana on mm. sellaisia sanaleikkejä kuin Big Bentley, Grease (Greece), Towhiti (Tahiti) ja Pixair. Kovin moni maa ei ole saanut kunniaa päästä mukaan, esimerkiksi pohjoismaat loistavat poissaolollaan. Paitsi Suomi.

Lopputekstien lomassa (Autot 2:n dvd:llä noin ajassa 01:37.48) yksi matkamuistotarroista on poimittu mukaan paikasta nimeltä ”Fin Land”. Autojen maailmaan muunnetun paikannimen on siis tarkoitus siivittää ajatukset dollarihymyjen korskeiden koristesiipien maahan. Sinivalkoisin värein sävytetyssä kuvassa näkyykin tyyliteltyjä "pyrstösiipiä". Salama McQueen ja Martti ovat siis mitä ilmeisimmin piipahtaneet myös näillä kulmilla. Miten mahtaisi sanaleikki taipua suomen kielelle? Meidän ehdotuksemme on: ”Fin Land – Takasiipihikiä”.

Nyt kannattaa liittyä Kinoblogin lukijaksi. 
Kaikkien ma 16.1. 2012 kello 01.23 mennessä 
lukijaksi rekisteröityneiden* kesken arvotaan upea 
metallikantinen Autot 2 -blu-ray! Ei kun autoilemaan!
Kino 123


©Disney/Pixar


Lisää bongattavaa: Kaikissa Pixarin elokuvissa esiintyy tavalla tai toisella numerosarja A113. Milloin se on Andyn äidin auton rekisterinumero Toy Storyssa, milloin labrarotan korvamerkki Rottatouillessa. On esitetty, että jopa nimi Wall-E pohjautuisi merkkisarjaan A113 (wA11-3). Kyseessä on CalArts-taidekoulussa opiskelleiden Pixarin avainhenkilöiden (mm. John Lasseterin ja Brad Birdin) alkujaan viljelemä sisäpiirivitsi, joka viittaa heidän opinahjossaan sijainneeseen animaatioluokkahuoneeseen. Missä A113 esiintyy Autot 2 -elokuvassa?

Pixarin elokuvissa on yleensä aina myös vihje studion seuraavasta elokuvasta. Autot 2:ssa lymyää siis viittaus tänä vuonna ensi-iltaan tulevaan Pixar-animaatioon Urhea (Brave), mutta missä ja mikä se on? Vinkki: viittaus on piilotettu lontoolaisen pubin seinälle. Toinen vinkki: kyseinen esine vilahtaa osittain myös Urhean trailerissa.


 
(*Huom! Jos sinulla ei ole rekisteröitymiseen vaadittavaa Google-tiliä tai vastaavia tunnuksia, voit osallistua kisaan myös lisäämällä tämän artikkelin kommentteihin tekstin "[nimi/nimimerkki] osallistuu Autot 2 -kisaan!" ja lähettämällä sitten yhteystietosi (sähköpostiosoite tai matkapuhelinnumero) samalla nimellä/nimimerkillä varustettuna osoitteeseen info@kino123.fi. Vain yksi osallistuminen sähköpostiosoitetta tai matkapuhelinnumeroa kohti sallitaan. Kino 123 ei luovuta tietojasi eteenpäin.)

6.1.2012

Ensimmäinen kuva Kino 123:sta

Tässä loppiaisviikonlopun viihdykkeeksi ensimmäinen valokuva
Kino 123:n elokuvateatterin rakennustyömaalta.


Kino 123, 16.8. 2011. Ilmastointi mallia Malediivit...


Kuva on otettu elokuussa 2011 sinä päivänä, kun Veturi julkisti tiedon Kino 123:n sijoittumisesta kauppakeskukseen. Kovin on avaraa ja valoisaa vielä tässä vaiheessa, mutta eiköhän tänne vielä seinätkin saada...

Leppoisaa loppiaista!
Kino 123

1.1.2012

Uusi elokuvateatteri Kino 123 Kauppakeskus Veturiin 2012

Riemukasta uutta vuotta 2012 kaikille ja tervetuloa seuraamaan Kino 123:n ikiomaa blogia! Kino 123 on uusi elokuvateatteri, joka toimii ensi syksynä Kouvolaan avattavassa Kauppakeskus Veturissa. Paraikaa rakenteilla olevan kauppakeskuksen tarkka avajaispäivämäärä ratkeaa vasta myöhemmin keväällä, mutta jotakuinkin yhdeksän kuukauden odotus meillä kaikilla on vielä edessä.

Ennen avajaisia Kino 123:n blogissa on tarkoitus seurata uuden elokuvateatterin ja sen kahvila-ravintolan rakentumista. Blogia seuraamalla pääset kuulemaan ensimmäisenä uutisia, haistelemaan tunnelmia ja näkemään kuvia matkan varrelta. Lisäksi luvassa on artikkeleita tulevista elokuvista, viihde- ja leffamaailman ilmiöistä, elokuvateatterin tekniikasta ja monista muistakin mielenkiintoisista aiheista sekä tietysti uuden kauppakeskuksen vaiheista. Kevään korvalla starttaa Kino 123:n oma Facebook, ja pitkin kevättä ja kesää tahti vain kiihtyy – tulossa on kilpailuja, yllätyksiä ja jopa tilaisuus hakea Kinosta unelmiesi työpaikkaa – kunnes odotus huipentuu syksyllä suuriin avajaisiin! Jo nyt on nimittäin varmaa, että niistä avajaisista puhutaan vielä pitkään. Sosiaalisen median kautta kaikilla leffafaneilla on mahdollisuus päästä osaksi tätä huikeaa matkaa ja jopa vaikuttaa siihen, millainen ”Kouvolan uuden olohuoneen” viihdekeskuksesta lopulta muodostuu. Seuraa siis ja ole aktiivinen. Lähtölaskenta on käynnistynyt!

Kino 123 on Kuusankoskella jo yli 25 vuotta toimineen Studio123:n sisarteatteri, joten kun moderni toimintaympäristö yhdistyy vankkoihin perinteisiin ja osaavan henkilökunnan ystävälliseen ja ammattitaitoiseen palveluun, voimme luvata, että koko seutukunta saa tulevaisuudessa nauttia entistäkin vaikuttavammista elämyksistä. Eikä odotus muuten tunnu läheskään niin pitkältä, kun käy välillä vaikkapa leffassa – Studio 123:ssa tietenkin!

Siispä vielä kerran oikein hyvää ja jännittävää
uutta vuotta 2012 kaikille elokuvan ystäville!

Kino 123