2.9.2012

Kino 123:n tekniikka, osa 1: Elokuvasalit

Kino 123 muodostuu nimensä mukaisesti kolmesta elokuvateatterisalista:

Kino 1, 260 + 6 paikkaa, 335
Kino 2, 96 + 4 paikkaa, 117
Kino 3, 96 + 4 paikkaa, 117 m²

Kun elokuvateatteri sijaitsee kauppakeskuksessa, on olennaisen tärkeää, ettei sen saleista kantaudu melua muihin tiloihin. Salit on suunniteltu akustisesti niin, että ne häiritsisivät mahdollisimman vähän muuta kauppakeskuksen elämää. Kinon tiloihin onkin käytännössä rakennettu kolme ”taloa talon sisälle”. Tällainen box-in-box -rakenne tarkoittaa, että jokainen sali on rakenteellisesti erillään ympäristöstään.

Jokaisen salin 50-millinen betoninen peruslaatta on erillään ympäröivien tilojen peruslaatoista. Lisäksi salien lattia on valettu 50 mm kovavillakerroksen päälle. Kukin sali siis ikään kuin kelluu omana saarenaan villameren yllä. Lattian rakenne alhaalta ylös on seuraava: ontelolaatta, kova villa, peruslaatta, tekstiilimatto. Näin matalienkaan äänten ei pitäisi päästä kantautumaan muihin rakenteisiin peruslaatan kautta.

Seinissä taas on paksu, vaimentava kaksoisrunkorakenne, joka tekee väliseinistä puoli metriä paksuja. Jokaisen salin sisäseinä on 200 mm erillään salin ulkoseinästä. Molemmille erillisille seinille on rakennettu oma runko muhkeista metallipalkeista, jotka on tuettu ja vaimennettu sekä ylä- että alapäästä. Sisempi ja ulompi seinä eivät missään kohtaa ole yhteydessä toisiinsa. Näin ollen ääntä kantavaa siltaa ei pääse syntymään. Lisäksi sisäseinän sisäpinta on verhoiltu kauttaaltaan Ecophon Wall Panel -akustiikkapaneelilla.

Kuva 1. Salin ulkopuoli - ulompi väliseinä - ilmatila - sisempi väliseinä - salin sisäpuoli.

Seinän rakenne sisältäpäin ulos (yllä olevassa kuvassa oikealta vasemmalle) on: akustiikkapaneeli, koolausväli, 3 x kipsilevy, vaimentava villa, ilmatila 200 mm, vaimentava villa, 2 x kipsilevy. Erityisesti kaksoisrungon välissä olevan ilmatilan tehtävänä on katkaista ääniaaltojen eteneminen rakenteessa.


Kuva 2. Sisempi seinä on kuvan rakennusvaiheessa villoitettu puoliväliin asti, ulompi seinä projektoriaukkoon asti. Kaksoisrunkorakenteen punaiset runkopalkit ovat yhä näkyvillä.

Katto taas on rakenteellisesti aivan oma lukunsa. Se on ripustettu roikkumaan kierretankojen varassa rakennuksen vesikatosta. Salien sisäkatto muodostuu ensin kipsikatosta, joka koostuu kolminkertaisesta 13 mm:n kipsilevystä. Ripustukset on erikseen vaimennettu joustavilla akustiikkavaimentimilla, jotka on tarkoitettu käytettäväksi esimerkiksi juuri elokuvateattereissa. Näin tehtynä koko sisäkatto on irti salin seinärakenteesta. Kipsikatosta taas on ripustettu varsinainen yleisölle näkyvä alakattorakenne, joka muodostuu kahdenlaisesta villalevystä (takaosa katosta on Ecophon Sombra A/gammaa, etuosa alphaa) ja vanerilevyistä, joihin kattovalot on upotettu. Villalevyjen päällä on vielä 90 mm Ecophon Extra Bass –akustiikkalevy. Ripustetun katon tarkoitus on mukailla ja vaimentaa äänenvoimakkuuden aiheuttamia ilmanpaineen vaihteluita salissa ja katkaista ääniaaltojen eteneminen yläpuolisiin rakenteisiin.

Kino 1:n sisäkorkeus on 9 m ja pienissä saleissa alaslasketun alakaton korkeus on 8 m. Salit ovat siis kaikkien mittapuiden mukaan korkeita ja avaria. Salien akustointi ja sisustusteemaa toistava värikuvio on toteutettu akustiikkapaneeleilla. Akustiikkasuunnittelija on sijoitellut tarkasti sekä ääntä vaimentavia paneeleita että kovia ääntä heijastavia pintoja salien sivuseinille. Lisäksi jokainen paneelirivi on asennettu vaihteleviin kulmiin akustisten tehon maksimoimiseksi. Yhtään suoraa sivuseinää ei Kinon saleista löydy.

Porrastetut katsomot on rakennettu lattiapinnasta ylöspäin metallisen runkorakenteen varaan. Rungon päälle on asennettu 37 mm Elam-sementtilastulevyä ja 21 mm pontattua vaneria, jotta rakenteesta on saatu vankka ja kumisematon. Lisäksi levyjen saumat on tiivistetty. Pinta on viimeistelty ääntä vaimentavalla matolla. Kino 1:ssä katsomon rivinväli on ylelliset 1,2 metriä, ja lisäksi koko katsomo kaareutuu kauniisti. Kaikissa saleissa katsomon alapuoli toimii samalla myös ilmastointikammiona. Tuloilma puhalletaan valtavasta hormista (juuri sellaisesta miehen mentävästä putkesta, joissa elokuvissa aina ryömitään) katsomon alle, mistä se jakautuu tasaisesti katsomon puolelle tuolien alla olevien tuloilmaventtiilien kautta. Poistoilmaventtiilit sijaitsevat katossa.

Kaikissa saleissa on valkokankaita varten rakennettu niin kutsuttu baffeliseinä, joka ulottuu koko etuseinän leveydelle. Valkokangas on pingotettu baffeliseinän metallirankaan. Seinän tausta on vaimennettu kauttaaltaan 70 mm villalla, seinään on rakennettu suuret etukaiutinaukot ja välittömästi valkokankaan taakse jäävä osuus on vielä kertaalleen vaimennettu villalla. Lopuksi koko rakenne on maalattu mustaksi. Bassokaiuttimet lepäävät lattialla baffeliseinän sisällä. Baffeliseinät ja siten myös valkokankaat kaareutuvat kaikissa saleissa.

Salien ovet ovat ääntä eristäviä desibeliovia. Käynti saleihin on aina kahden oviparin takana, jolloin estetään valon pääsy sisälle ja äänen kantautuminen ulos, mikäli saliin tullaan tai sieltä poistutaan kesken näytöksen. Näytöksen päätyttyä salien ovet avautuvat automaattisesti.

Nippelitietoa. Kino 123:n salien rakentamiseen on tarvittu:
  • 240 000 ruuvia
  • 7 000 m² kipsilevyä
  • 700 m² akustiikkapaneelia (Ecophon Wall Panel), neljää eri väriä
  • 452 istuinta
  • 470 mukinpidikettä

2 kommenttia:

  1. Ihan vakuuttavaa...
    Onko pinemmät salit keskenään täysin identtiset?
    Pitää vielä päästä käytännössä testaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten identtiset, mutta sisäänkäynti on peilikuvana ja tehosteväri on eri. Kiireesti testaamaan. Avajaishulinat eivät enää kauan kestä ;-)

      Poista