28.3.2012

Esimakua Kinon kahvilasta

Kauppakeskus Veturin rakentaminen alkaa olla jo pitkällä. Myös Kino 123:n työmaa etenee hyvää vauhtia. Koska elokuvateatterin yhteyteen tulevasta kahvilasta ei ole blogissa vielä yhtään kuvaa, laitetaan nyt näytille tämänhetkinen tilanne aulakahvilan yhdeltä kulmalta ja säväytetään sijoittamalla sen alle sisustussuunnittelijan näkemys siitä, millaiselta sama kohta näyttää ensi syksynä, kun Kino 123 avataan. Kokeilepa viedä kursori ylemmän kuvan päälle :D


Kinon kahvila 28.3.2012.

Kinon kahvila syksyllä 2012.



21.3.2012

KIITOS, IRON SKY!

Perjantaina 16.3. koettiin Kuusankosken Studio 123:lla Iron Sky -huumaa. Täpötäysi sali eli mukana elokuvassa, hurrasi, taputti ja osoitti lopuksi seisaallaan suosiota Suomen "uudelle Angry Birdsille", vääjäämättä kohti maailmanvalloitusta marssivalle Iron Sky -elokuvalle ja sen tekijöille.


Katso tästä Iron Skyn poikien matkakertomus Kuunatsinkoskelta.  




Tilaisuuden jälkeen Iron Skyn ohjaaja Timo Vuorensola twiittasi vilpittömän vaikuttuneena saamastaan friikistä vastaanotosta: 
"What a freakishly wonderful crowd at Kuusankoski! Thanks to everyone, and also my dad, for showing up!" (Twitter, @LeonBlank)
Tarkemman kuvauksen tapahtumasta voi lukea Sinin leffablogista. Myös paikallinen ykkösaviisi Kouvolan Sanomat huomioi näkyvästi Iron Skyn vierailun paikkakunnalla. Studiolla koettiin siis perjantai-iltana ihka aito elokuvaelämys. Kiitos, Iron Sky! Tätä lisää!


IRON SKY ENSI-ILLASSA STUDIOLLA 4.4.2012
LIPUT JO MYYNNISSÄ!

8.3.2012

Kuunatsit laskeutuvat Kuusaalle 16.3.


Kuunatsit valloittavat Kuusankosken, kun Iron Sky -kiertue saapuu paikkakunnalle, joka muuttuu yhden illan ajaksi Kuunatsinkoskeksi. Perjantaina 16.3. kello 17.00 alkava ennakkonäytös on loppuunmyyty eikä lippuja voi saada enää mistään - paitsi nyt tästä ja vieläpä ilmaiseksi! Kino 123 ja Studio 123 arpovat yhden lipun ainutlaatuiseen ennakkonäytökseen asiaankuuluvine julisteineen ja kiertueteepaitoineen!

Kerää oma vastarintajoukko ja osallistu kilpailuun! Säännöt (...and I shall say sis only once): Mene Studion Facebookiin ja osallistu kisaan perustelemalla, miksi juuri sinun pitäisi päästä näkemään Iron Sky ennakkoon. Sen jälkeen kerää itsellesi oma vastarintajoukko hankkimalla perustelullesi mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Lipun ja paidan saa se, joka kerää itselleen suurimman vastarintajoukon eli eniten tykkäyksiä. Värvää siis siskot, veljet ja kaverit, kummit, kaimat, mummit, vaarit ja suvun vanhat maanatsit tykkäämään vastaustasi ja marssimaan sinun rinnallasi voittoon!

Kilpailu päättyy su 11.3. kello 23.59 ja voittaja julistetaan 123-päivänä 12.3.2012 sekä Kinon blogissa että Studion Facebookissa!

Iron Sky -kisan ja ennakkonäytöslipun voitti Eweliina L. Hän junaili  tuekseen peräti 17 tykkäystä. Onnea, Ewe! Ja hyvää Iron Sky -perjantaita!

To all our international readers: If you didn't understand what the blazes that was about, don't worry - you probably wouldn't be able to make it to Kuunatsinkoski anyway. However, please participate and vote for Iron Sky on the right.

We come in peace to Kuunatsinkoski!

7.3.2012

John Carter, Marsin sankari

Kaor! Edgar Rice Burroughsin lähes sata vuotta sitten kirjoittamaa Mars-sarjaa on ajan saatossa yritetty filmatisoida moneen otteeseen, mutta nyt valkokankaalle saapuu todellinen Hollywoodin suurtuotanto, jossa Disneyn voimavarat on valjastettu Pixar-ohjaajana tunnetun Andrew Stantonin (Nemoa etsimässä, Wall-E) visioiden vangitsijaksi 3D-elokuvassa John Carter. 1800-luvun lopulla elävä Yhdysvaltain etelävaltioiden entinen sotilas siirtyy selittämättömästi Marsin kamaralle, ja siitä alkaa suuri seikkailu vieraassa maailmassa.


Burroughsin ensimmäinen Marsiin - tai sikäläisittäin Barsoomiin - sijoittuva tieteistarina Marsin sankari (A Princess of Mars) näki todellakin päivänvalon tasan sata vuotta sitten v. 1912. Paremmin Tarzanistaan tunnetun Burroughsin varhainen sankari ei ole kuitenkaan mikään avaruustarzan, vaikka yhtäläisyyksiäkin on. On pakko myöntää, että John Carterista kertovat tarinat ovat kestäneet aikaa aivan erinomaisesti. Elokuvan haasteena taas on täyttää sadan vuoden aikana kymmenosaiseen Mars-sarjaan usean lukijapolven aikana kasautuneet odotukset. Ja kuten aina, toisten mielestä elokuvan pitäisi olla pilkuntarkkaa kuvitusta kirjan tekstistä (viis kestosta), kun taas toisten mielestä mikään ei ole pyhää, kunhan leffa toimii valkokankaalla (mitäs kirjoitti yli sata sivua). Tähän ikuiseen köydenvetoon on pakko lainata vihreisiin marsilaisiin lukeutuvan Tharkin jeddakin Tars Tarkaksen viisautta:
”Olemme kiipelissä, toisaalla on totuuden villi thoat ja toisaalla todellisuuden hullu zitidar, eikä pelastusta ole kummastakaan.” -Tars Tarkas, Marsin jumalat, s. 39 (suom. Seppo Ilmari)
John Carter ratsastaa thoatilla. Zitidar on puolestaan vieläkin hurjempi barsoomilaispeto. ©Disney

Stantonin elokuva ei kuitenkaan pelkää tarttua haasteeseen vaan vyöryttää valkokankaalle suurta spektaakkelia tippaakaan nöyristelemättä. Se lienee oikein hyvä tapa käsitellä galaktisten mittasuhteiden perinteillä varustettuja aiheita. Alla hieman esimakua itse elokuvasta: Tars Tarkaksen (Willem Dafoe) ja John Carterin (Taylor Kitsch) ensimmäinen kohtaaminen; tarkkaavainen katsoja näkee klipistä selityksen siihen, miksi Tars Tarkas myöhemmin antaa Carterille liikanimen "minun oikeat käteni".


©Disney

Luvassa on siis perinteikästä ja varsin viihdyttävää avaruusfantasiaa, joka on nykyaikaisen tehostetekniikan avulla toteutettu näyttävämmin kuin koskaan.
John Carter seikkailee Studio 123:ssa alkaen pe 9.3. kello 18.00. 
 
John Carter ja Marsin prinsessa Dejah Thoris. ©Disney

JC-triviaa 1: Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja on toistuvasti maininnut kirjoissaan olleensa jo lapsena suuri John Carter -fani, joka tuli kiinnostuneeksi avaruuden arvoituksista osaksi juuri Edgar Rice Burroughsin Mars-sarjan kautta. Tiettävästi Valtaoja ei ole lapsuuden haaveistaan huolimatta koskaan itse Barsoomiin asti päässyt, mutta mainion tieteen popularisoijan voisi sanoa John Carterin innoituksen meille kuitenkin poikineen.

JC-triviaa 2: Tarinan mukaan maineikas suomalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja Aarne Tarkas on ottanut taiteilijanimensä juuri Edgar Rice Burroughsin Mars-sarjasta. Nuori Aarne Saastamoinen oli näet tympääntynyt kuulemaan olevansa ”moinen saasta” ja nappasi itselleen salskeamman nimen vihreiden marsilaisten suurelta soturilta Tars Tarkakselta, Tharkin jeddakilta. Erittäin onnistunut valinta - varsinkin kun otetaan huomioon, että Barsoomin nimipäiväkalenterissa olisi ollut myös vaihtoehdot Gur Tus ja Tal Hajus…

Elokuvan viralliset kotisivut: johncarterarrives.com (engl.)

1.3.2012

Mykistävä The Artist, lumoava Hugo

Perjantaina 2.3. 2012 saa ensi-iltansa viime viikonloppuna yhdessä Hugon kanssa Oscar-gaalassa viidellä palkinnolla juhlinut The Artist. Mustavalkoinen mykkäelokuva kahmaisi monta "raskaan sarjan titteliä" pokatessaan Oscarin mm. parhaasta elokuvasta, parhaasta ohjauksesta (Michel Hazanavicius) ja parhaasta miespääosasta (Jean Dujardin). Lisäksi elokuva on entisaikojen viehkeällä nostalgiallaan haalinut palkintoja niin Bafta- kuin Golden Globe -raadeilta sekä useiden festivaalien tuomaristoilta aina Cannesia myöten. Luvassa on siis erinomaista elokuvaviihdettä.

Yleisöä suorastaan hemmotellaan, sillä samaan aikaan ohjelmistossa on myös edellä mainittu Martin Scorsesen kiehtova Hugo. Scorsese saa 3D-tekniikan elämään lumoavan kauniissa kuvissaan aivan uudenlaisella tavalla Hugo Cabret'n tarinan kiidättäessä katsojan 1930-luvun Pariisiin, suoraan keskelle elokuvahistorian alkutaivalta. Tämä elokuva pitää nähdä isolta kankaalta ja mieluiten 3D:nä.

Tarjolla on siis leffataivaan tähtituiketta yhteensä 10 Oscarin voimalla.
  
The Artist Studiolla alkaen pe 2.3. kello 18.40;
ja Hugo Studiolla pe, la ja su kello 14.30.


"Sano huugo... ai niin, tämä oli mykkäfilmi."

22.2.2012

Päivän kysymys

Nyt kaikki pähkäilemään vastausta kiperään kysymykseen: mitä kuvassa näkyy? 


14.2.2012

Ystävänpäiväkisa on ratkennut

Nalle Puhin ystävänpäiväkisassa etsittiin Ihaalle hännänkorviketta ystävänpäiväksi. Voittajaksi valikoitui kuusankoskelaisen Noora M:n ehdotus "vaaleanpunaisten elokuvalippujen ketju". Uuden häntänsä avulla Ihaa voi nimittäin tarjota kaikille kavereilleen ystävänpäiväelokuvan! Noora saa siis palkinnoksi Nalle Puh -pehmon. Myös turkulaisen Jenna T:n ehdotus "nauhalaku" oli raadin mielestä niin mainio, että Jennalle lähtee Kouvolan Lakritsin lahjoittama erikoislakupalkinto, joka sisältää lakupehmon ja lähes kilon verran Suomen parasta lakua! Onnea voittajille! (Palkinnot on toimitettu voittajille.)

Ja lopuksi vielä muistutetaan Studio 123:n ystävänpäiväylläristä: leffaliput tämän päivän näytöksiin kaksi yhden hinnalla!

Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Kino 123

11.2.2012

Kymen äkäsin härmälääne

Nyt veispuukin puolelle ja vihaseen. Haussa on Kymen äkäsin härmälääne.
Kuka saa Kymen äkäsimmän härmälääsen tittelin? Kisaan saa osallistua kuka vain, asuinpaikka ei ole kriteeri. Kategorioita on kaksi: Äkäsin härmälääne ja Kymen päheimmät partajouhet. Osallistua voi kuvallisella todisteella jommastakummasta. Lue lisää täältä.




8.2.2012

Nalle Puhin ystävänpäiväkilpailu


Nalle Puhin elokuva - Uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä saa dvd/blu-ray-ensi-iltansa 9.2. 2012, joten sen kunniaksi Nalle Puh ystävineen järjestää ystävänpäiväkilpailun. Elokuvassa Ihaa on kadottanut häntänsä. Sinun tehtäväsi on ehdottaa, mistä Ihaalle saataisiin yhtä hyvä hännänkorvike ystävänpäiväksi. Voisiko se olla hyppynaru? Hammaslanka? Vai ilmapallo? Mene Studio 123:n Facebookiin ja jätä oma ehdotuksesi. Hauskin ehdotus palkitaan Nalle Puh -pehmolla (n. 40 cm). Kilpailu päättyy ystävänpäivänä 14.2. kello 14. Käy silloin katsomassa voittajan nimi ja samalla Studion ystävänpäiväylläri!


Lisäksi ystävänpäivän kunniaksi viisi ensimmäistä lasta, jotka tuovat Studiolle (14.2.) Nalle Puh -aiheisen piirustuksen, saavat hienon A4-kokoisen Nalle Puh -tarra-arkin. Ystävänpäiväpuuhaa: avaa alla oleva Ihaan kuva erilliseen ikkunaan ja tulosta se suurikokoisena, niin pääset leikkimään perinteistä aasin hännän kiinnitystä!


"Häntä joko on tai sitten ei ole..." sanoi Ihaa. 
(Vai oliko se Hamlet?) Kuva: ©Disney

Nalle Puhin elokuva - Uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä on Walt Disneyn emostudion upouusi perinteisellä piirrosanimaatiolla toteutettu ja A.A. Milnen alkuperäisiin tarinoihin perustuva koko perheen seikkailu. Nalle Puhin hunaja on loppunut, ja sitä täytyy tietysti lähteä etsimään lisää. Samaan aikaan Puh ystävineen yrittää auttaa Ihaata, joka on kadottanut häntänsä. Tarina sopii perheen pienimmille, ja aikuisiakin naurattaa hieman höpsön karhun omintakeinen filosofia. Puhismeja löydät muuten esimerkiksi Nalle Puhin omasta Facebookista.

©Disney

1.2.2012

Kinoblogille pirteä startti

Kino 123:n blogin ensimmäinen toimintakuukausi on takana. Kun otetaan huomioon, että 1.1. 2012 lähdettiin upouudella blogilla nollasta, Kinoblogin kuukaudessa keräämät 2334 klikkausta kertoo kelpo kiinnostuksesta. Blogia luetaan muuten jo ympäri Suomea. Ensimmäisen palkintokilpailun voittaja löytyi Lahdesta. Kiitos hienosta avauksesta kuuluu tietysti lukijoille. Niinpä blogin toinen palkintokilpailu on luvassa jo heti ensi viikolla!

Muistutetaan vielä, että Studiolla on tarjolla ennakkonäytöksiä mainiosta toimintaelokuvasta Mission: Impossible - Ghost Protocol: ke 1.2. ja to 2.2. kello 20.00 ja 22.30. Lue aiempi MI4-juttu Samuli Edelmannista ja suomalaisittain erittäin mielenkiintoisesta leffatapauksesta täältä. Älä missaa Missionia!
Kino 123

(Paramount Pictures)
Edelmannin auto on erikoisvarusteltu: Cruise katolla.

27.1.2012

Kinon ensimmäinen elokuva

Arvoisa yleisö, Kino 123 esittää ensimmäisen elokuvansa

Kino 123, Iso sali

Pääosassa: Kino 123, Sali 1
Tuotanto: Kino 123 Oy, 19.12. 2011
Kesto: 36 s
Ikäraja: S (varoitus: voi aiheuttaa innostusta)
Ensi-ilta: Nyt!


Iso sali on... ISO!

26.1.2012

Tehtävä suoritettu, Samuli Edelmann!

Perjantaina 3.2. 2012 saa ensi-iltansa pitkään aikaan tiukin toimintapaketti Mission: Impossible - Ghost Protocol. Mikä mahtavinta, mukana on myös Samuli Edelmann, jolla on leffassa erittäin näkyvä rooli. Alla olevassa trailerissakin Edelmann vilahtaa pikaisesti ajassa 01:26, mutta tämä ei kerro mitään miehen näkyvyydestä itse elokuvassa. Tarinan konnista hän on ehkä kaikkein näkyvin, vaikka pääpahis onkin ruotsalainen Michael Nyqvist.


Suomalaisen elokuvan vielä viritellessä varsinaista kansainvälistä läpimurtoaan suomalainen elokuvaosaaminen näyttää kuitenkin olevan maailmalla kovassa nosteessa - toki Renny Harlinin viitoittamalla tiellä. Näyttelijäpuolelta toistaiseksi kirkkaimpana kruununa mainittakoon juuri Edelmannin tähtirooli todellisessa maailmanluokan megaelokuvassa. Lipputuloja MI4 on kerännyt maailmanlaajuisesti jo reilusti yli 500 miljoonan dollarin edestä. Ihan näinä päivinä neljäs vaarallinen tehtävä ohittaa Mission: Impossible II:n ja nousee elokuvasarjan tuottoisimmaksi osaksi. Tehtävä suoritettu, Samuli Edelmann!

Elokuvan on muuten ohjannut Brad Bird. Kyllä, sama mies, joka mainittiin jo Pixar-jutun yhteydessä. Ja kyllä, myös tästä elokuvasta löytyy A113...
Mission: Impossible - Ghost Protocol kannattaa käydä katsomassa jo ihan Samuli Edelmannin vuoksi, mutta samalla pääsee tsekkaamaan erinomaisen toimintaleffan sekä huippuvireisen Tom Cruisen, aina hauskan Simon Peggin ja kumppanit - tietysti Studio 123:ssa!
 Kino 123

PS. Mission Impossiblea odotellessa perjantaina 27.1. ensi-iltaan tulee parhaan animaatioelokuvan Oscar-ehdokas, Shrekin hengessä viihdyttävä Saapasjalkakissa ja draamannälkäisille on tarjolla taatusti polemiikkia herättävä, Margaret Thatcherista kertova Rautarouva, jonka nimiroolista Meryl Streep on oikeutetusti Oscar-ehdokkaana.
 

24.1.2012

Toinen kuva Kino 123:n työmaalta

Tässä on hieman tuoreempaa kuvaa elokuvateatterin työmaalta suurin piirtein samasta kulmasta kuvattuna kuin ensimmäinenkin kuva. Kuva on otettu Veturin harjannostajaispäivänä marraskuun lopulla 2011.


Kino 123 harjannostajaispäivänä 23.11. 2011. Nimim. "Seinät ois kivat".
Etualalle on jo hahmottumassa kahvio/lipunmyyntitiski. Taustalla näkyvät korkeat teräspalkit ovat salien 2 ja 3 seinien runkopalkkeja. Jotakuinkin siitä, mihin punertavat palkit loppuvat, alkaa sali 1 eli iso sali. Tulevan viikon aikana kannattaa käydä vilkaisemassa Kinoblogia uudemman kerran: luvassa on nimittäin erittäin mielenkiintoista kuvamateriaalia juuri isosta salista.
Kino 123

20.1.2012

Autot 2 -kisa on ratkennut!

Maanantaina päättynyt Autot 2 -kisa on ratkennut ja voittaja arvottu. Onnetar suosi Kinoblogin lukijaa nimeltä EUGEN Lahdesta. Hän saa siis omakseen hienon Autot 2 -blu-rayn erikoisversion ja vielä kaupan päälle komean Kino 123 -lippiksen. Onnittelut! Kinon tyylikkäitä army-mallisia lippiksiä saa muuten ostaa Studio 123:n lippukassalta.

Palkinto on lähetetty voittajalle.

Palkinnot: Autot 2 -blu-ray ja tyylikäs Kino 123 -lippis.

12.1.2012

Pixar pokkaa Suomen suuntaan

Disney·Pixarin Autot 2 –elokuvan näki leffateatterikierroksella lähes 253.000 suomalaista. Sen dvd:tä on myyty seitsemässä viikossa jo hulppeat 140.000 kappaletta ja blu-raytakin 15.000 kappaletta. Animaatio on siis kerännyt poikkeuksellisen muhkeat katsojaluvut. Silti harva katsoja lienee huomannut, että elokuva sisältää ilmiselvän viittauksen Suomeen. Tarinassa autot ovat kiertäneet maailmaa, joten lopputekstijakso koostuu hauskasta kokoelmasta autojen maailmaan sovitettuja matkalippuja, paikannimiä ja matkamuistoja. Mukana on mm. sellaisia sanaleikkejä kuin Big Bentley, Grease (Greece), Towhiti (Tahiti) ja Pixair. Kovin moni maa ei ole saanut kunniaa päästä mukaan, esimerkiksi pohjoismaat loistavat poissaolollaan. Paitsi Suomi.

Lopputekstien lomassa (Autot 2:n dvd:llä noin ajassa 01:37.48) yksi matkamuistotarroista on poimittu mukaan paikasta nimeltä ”Fin Land”. Autojen maailmaan muunnetun paikannimen on siis tarkoitus siivittää ajatukset dollarihymyjen korskeiden koristesiipien maahan. Sinivalkoisin värein sävytetyssä kuvassa näkyykin tyyliteltyjä "pyrstösiipiä". Salama McQueen ja Martti ovat siis mitä ilmeisimmin piipahtaneet myös näillä kulmilla. Miten mahtaisi sanaleikki taipua suomen kielelle? Meidän ehdotuksemme on: ”Fin Land – Takasiipihikiä”.

Nyt kannattaa liittyä Kinoblogin lukijaksi. 
Kaikkien ma 16.1. 2012 kello 01.23 mennessä 
lukijaksi rekisteröityneiden* kesken arvotaan upea 
metallikantinen Autot 2 -blu-ray! Ei kun autoilemaan!
Kino 123


©Disney/Pixar


Lisää bongattavaa: Kaikissa Pixarin elokuvissa esiintyy tavalla tai toisella numerosarja A113. Milloin se on Andyn äidin auton rekisterinumero Toy Storyssa, milloin labrarotan korvamerkki Rottatouillessa. On esitetty, että jopa nimi Wall-E pohjautuisi merkkisarjaan A113 (wA11-3). Kyseessä on CalArts-taidekoulussa opiskelleiden Pixarin avainhenkilöiden (mm. John Lasseterin ja Brad Birdin) alkujaan viljelemä sisäpiirivitsi, joka viittaa heidän opinahjossaan sijainneeseen animaatioluokkahuoneeseen. Missä A113 esiintyy Autot 2 -elokuvassa?

Pixarin elokuvissa on yleensä aina myös vihje studion seuraavasta elokuvasta. Autot 2:ssa lymyää siis viittaus tänä vuonna ensi-iltaan tulevaan Pixar-animaatioon Urhea (Brave), mutta missä ja mikä se on? Vinkki: viittaus on piilotettu lontoolaisen pubin seinälle. Toinen vinkki: kyseinen esine vilahtaa osittain myös Urhean trailerissa.


 
(*Huom! Jos sinulla ei ole rekisteröitymiseen vaadittavaa Google-tiliä tai vastaavia tunnuksia, voit osallistua kisaan myös lisäämällä tämän artikkelin kommentteihin tekstin "[nimi/nimimerkki] osallistuu Autot 2 -kisaan!" ja lähettämällä sitten yhteystietosi (sähköpostiosoite tai matkapuhelinnumero) samalla nimellä/nimimerkillä varustettuna osoitteeseen info@kino123.fi. Vain yksi osallistuminen sähköpostiosoitetta tai matkapuhelinnumeroa kohti sallitaan. Kino 123 ei luovuta tietojasi eteenpäin.)